Asiakastarinat
15 syysk. 2022

Uracoaching selkeytti urahaaveita ja tulevaisuuden tavoitteita

Uracoaching selkeytti urahaaveita ja tulevaisuuden tavoitteita

Emmi Teräs jäi työttömäksi isosta suomalaisesta pörssiyhtiöstä syyskuussa 2021, jossa hän oli ehtinyt työskennellä noin 10 vuotta. Emmi päätti osallistua uravalmennukseen työsuhteen päätyttyä, ja pyysimme Emmiä kertomaan oman kokemuksensa uravalmennuksestaan.

Emmi on brändin ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilainen, ja hän on työskennellyt useissa eri tehtävissä, muun muassa esihenkilöasemassa, senioriasiantuntija-asemassa ja projektin vetäjänä. Emmin työskentelemässä organisaatiossa iski isot muutosneuvottelut päälle koronan takia ja käytännössä kaikki vaativammat asiantuntijapositiot lakkautettiin, sekä lähes koko toiminta suljettiin hetkellisesti.

Emmi vaihtoi äitiysloman ja opintovapaan jälkeen roolia yhtiön eri osa-alueen toimintaan. Kun hänet virallisesti irtisanottiin määräaikaisen position päättymisen jälkeen, ei se tuntunut Emmistä yllättävältä. Irtisanomiseen oli ehtinyt varautua etukäteen ja hän ajatteli, että juuri näin tämä tulee menemään.

Emmiä irtisanominen ei lamauttanut, vaan hän enemminkin koki, että nyt oli tullut hyvä aika arvioida uusia uramahdollisuuksia

Miten päädyit uravalmennukseen?

Minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua uravalmennukseen irtisanomisen yhteydessä. Kun minut irtisanottiin olin juuri jäänyt äitiyslomalle ja ajattelin, että uravalmennus voisi tulla hyvään saumaan vanhempainvapaalla. Valmistuin Lontoosta yliopistosta vuonna 2005, jonka jälkeen viimeksi olen virallisesti hakenut töitä. Urallani olen ennemminkin hakeutunut uusiin työpaikkoihin sattumalta, kuin ulkoisen rekrytoinnin kautta. Vaikka aikaisemmassa työpaikassani pystyin tuomaan esille omaa osaamistani ja olen saanut kokemusta laidasta laitaan, osaamisen sanoittaminen ulkopuoliselle tuntui haastavalta. Ajattelin, että ei uravalmennuksesta ainakaan haittaa ole ja parhaimmillaan voisi antaa työkaluja työnhakuun.

Mitä ajatuksia ja odotuksia sinulla oli uravalmennuksesta?

Minulla oli neutraali fiilis uravalmennukseen lähdöstä. Ajattelin, että uravalmennus voisi olla hyödyllistä, koska olen työskennellyt niin pitkään samassa yrityksessä. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta uravalmennuksesta ja siksi hieman pelkäsin saavani ”kukkahattutädin”, joka myötäilee kaikki ajatuksiani. Onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut ja löysin juuri itselleni sopivan coachin, joka auttoi reflektoimaan omia ajatuksiani, ja joka ymmärsi minua ja tilannettani.

Mikä on ollut sinulle arvokkainta valmennuskokemuksessasi?

Hyödyllistä uravalmennuksessa oli erityisesti oman osaamisen jäsentäminen siihen pisteeseen, että pystyn tuomaan esille oman osaamisen muillekin, kuin vain niille, jotka ovat työskennelleet kanssani ja tietävät työtapani. Uravalmennuksen kautta pystyn nyt paremmin vastaamaan kysymykseen, miksi juuri minut pitäisi palkata ja miksi olisin hyvä työntekijä. Uravalmennuksessa erityisen hyvää oli valmennuksessa tehty persoonallisuustesti ja sen analysointi coachin kanssa. Testi osoitti minulla olevan ominaisuuksia, jotka ovat eduksi johtotehtävissä, vaikka olen suhtautunut varauksella esihenkilötehtävien mielekkyyteen tulevaisuudessa. Nyt pohdin ajatusta, että tulevaisuudessa hakisin uudestaan johtotehtäviin edellyttäen, että yrityksen arvot ja johtamisen kulttuuri vastaa omaa käsitystäni hyvästä johtamistavasta.

Kuinka uravalmennus auttoi eteenpäin? 

Kun uravalmennuksessa pyydettiin kertomaan unelmatyöpaikka, niin koin, että olin ollut unelmatyössäni 10 vuotta. Olen oppinut paljon ja saanut työni kautta myös toteuttaa omia haaveitani. Kuitenkin iän myötä unelmatyöni on muuttunut, enkä halua tehdä samaa työtä eläkeikään asti. Siksi oman osaamisen kiteyttäminen on avainasemassa, jonka avulla löytää uusia urapolkuja.

"Vaikeaa on myöntää itselleni, etten vieläkään tiedä mikä seuraava unelmien työpaikka on. Vaikka onkin käynyt uravalmennuksen, ei mielestäni tarvitse päättää mihin suuntautuu seuraavaksi."

Työmarkkinoilla on hyvä pitää ovet auki sattumalle. Tiedän kuitenkin, minut sytyttää aito yhteistyö ja yhteiset tavoitteet, ja haluan työskennellä vastuullisessa työympäristössä. Olen jo laittanut verkkoja vesille muutamiin työpaikkoihin, mutta minulla ei ole kiire hypätä työelämään. Samoihin aikoihin, kun aloitin uravalmennuksen, hain myös uudestaan opiskelemaan. Olen inspiroitunut ajatuksesta, miten pedagogiaa voisi paremmin hyödyntää yritysmaailmassa. Yksilön ja organisaation oppiminen ovat kuitenkin tulevaisuuden ydinhaasteita, sillä nopeasti muuttuvassa maailmassa uuden oppiminen on pakollista yritysten kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tästä syystä päätin hankkia opettajanpätevyyden ja aloitan sivutoimiset opiskelut tänä syksynä. Samoin opiskelu sopii myös hyvin perhearkeeni ja ehkä myöhemmin tulevaisuudessa voisin nähdä itseni myös opettajana.

Miten valmennus tuki urakehitystäsi? 

Uravalmennus auttoi minua olemaan valmiimpi keskustelemaan omasta osaamisestani, motivaatiostani ja arvoistani tulevien potentiaalisten työnantajien kanssa kuin ennen valmennusta. Olen myös luottavainen, että pystyn tuomaan organisaatioon osaamista, joka edistää yrityksen menestystä tulevaisuudessa.

Miten kuvailisit luottamuksen syntyä omaan johdon coachiin?

Uravalmentajani oli juuri minulle sopiva match. Hän oli sopivan jämäkkä ja auttoi oman osaamisen katsomisessa eri perspektiiveistä. Hänellä oli myös paljon tietoa millaiset ominaisuudet ovat kysyttyjä työmarkkinoilla ja auttoi tuomaan niitä esille osaamisen kartoituksessa. On tärkeää, että uravalmentajalla on sopivaa auktoriteettia, jotta hän pystyy sekä ravistelemaan käsityksiä, että parhaiten tukemaan oman uran suunnittelussa.

Kenelle suosittelisit uravalmennusta ja miksi?

 Suosittelen uravalmennusta henkilöille, jotka ovat olleet pitkään samoissa hommissa. Valmennus auttaa oman potentiaalin löytämisen omista lähtökohdista. Työelämässä helposti ajautuu tekemään asioita, eikä siinä ei ole mitään vikaa. Jos kuitenkin kokee, että haluaa enemmän kontrollia siihen, mihin suuntaan ohjaa omaa uraansa, on uravalmennuksesta valtavasti hyötyä. En pidä yhtään epätodennäköisenä, että menisin 10 vuoden päästä uudestaan uravalmennukseen, ja pohtisin uudestaan, mitä haasteita on silloin edessä ja mitä tekisin viimeiset 10 vuotta työelämässä. Uskon itse siihen, että nämä reflektoinnit kannattaa tehdä ennen kuin on pakko.

"Jos kokee, että oma osaaminen on vähänkään vanhentunut, on hyvä tulla uravalmennukseen reflektoimaan omaa kehitystä ja tulevaisuutta."

Haluatko uutta suuntaa urallesi? Tutustu career coachingiin.

Ota yhteyttä
saadaksesi lisätietoja

Image for Emilia Sainisalo
Emilia Sainisalo
Growth Area Director, Career Lifecycle Solutions
+358 45 677 8557 emilia.sainisalo(a)hankensse.fi
Jaa sivu