Johanna Haapkylä löysi uraansa uutta virtaa coachingista. Coaching auttoi miettimään ja pysähtymään niiden asioiden äärelle, jotka helposti usein vaan jäävät huomioimatta. Videolla Johanna avaa omia kokemuksiaan coachingista.
Olen lääketieteen tohtori ja suhtauduin aluksi hyvin ylimielisesti ajatukseen uudelleenkouluttautumisesta. Ajattelin aluksi, että tämä tulee olemaan turhaa minulle, mutta coachingin alkaessa ajattelin, että tämä onkin parasta ikinä! Halusin katsoa mitä coaching oikein pitää sisällään ja alkuun minulle piti ihan selittää, että mitä tämä oikein on.
Miten coaching auttoi tulevaisuuden suunnittelussa?
Coachingin avulla aloin miettimään, että mitä oikeasti haluaisin tehdä, ja että eihän esihenkilö voi tietää mitä haluan tehdä, jos en itse sitä osaa kertoa. Monet esihenkilöt saa esihenkilökoulutusta, mutta en ole itse saanut koskaan mitään työntekijäkoulutusta.
"On
oikeastaan aika raskastakin miettiä mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä,
niin ehkä sitä on tultu enemmän mentyä sinne suuntaan mihin on tottunut
ja mitä osaa."
Olen ennen aiemmin odottanut, että oman osaamisen kehittäminen tulee eteen jossain vaiheessa ja sitten ollut tyytymätön, kun se ei yhtäkkiä tulekaan, vaikken teekään mitään asian eteen. Samanlailla kun terapiassa käynti, niin myös coaching pakottaa itse miettimään ja pysähtymään niiden omien asioiden äärelle, mitkä helposti usein vaan jäävät huomioimatta. Ei koskaan tule mietittyä, että onko tämä ylipäätänsä sitä mitä haluan tehdä.
Mikä oli hyödyllisintä coachingissa?
En osannut löytää sanoja taidoilleni itse, ja kun joku sitten sanoo, että sähän teet tosi hyvää tiimityötä, niin tajuaa, että totta, mähän osaan tosi monia asioita enkä ainoastaan sitä omaa kapeata spesialiteettia. Tajusin, että mullahan on paljon muitakin taitoja, joille en ollut löytänyt vaan sanoja aikaisemmin. Tämä oli tosi kiva huomata.
"Asia jonka koin erityisen hyödylliseksi oli sanojen löytäminen taidoilleni."
Suosittelisin coachingia kyllä ihan kaikille. En kokenut, että mulle tuputettiin mitään valmiita vastauksia, mutta kun jäin itse pyörimään ongelmiin, niin coach auttoi hyvillä kysymyksillä ja tuella pääsemään itse eteenpäin. Tästä syystä koen, että coaching auttaisi ihan kaikkia.